Hulluna ulkomailla

Haluaisin tässä blogissa kertoa myös, että olen mielenterveyspotilas, ihan vain koska mielenterveysongelmien yleisyydestä - etenkin opiskelijoiden keskuudessa - huolimatta niistä puhutaan varsin vähän, ja silloinkin kun niistä puhutaan, se on yleensä joko yleistä (tilastot kyllä tunnetaan) tai henkilökohtaista mutta yksityistä (monetko kerran onkaan tullut vertailtua hoitoja ja lääkkeitä opiskelijabileiden jatkoilla...) Julkisella-mutta-henkilökohtaisella tasolla aihe tuntuu edelleen olevan tabu.

Minulla on Omakannan mukaan kaksi diagnoosia, jotka tosin viimeisimmän hoitoni ala-arvoisuudesta johtuen ovat hieman kyseenalaisia, mutta yläluokissa ne ovat oikeassa: kärsin selvästi masennuksesta ja ilmeisesti jonkinlaisesta ahdistuksesta.

Minulla ei välttämättä ole mitään vinkkejä siihen, miten pärjätä hulluna vaihdossa, tai yleisluontoista sanottavaa aiheesta, mutta koska sairaus tuppaa tekemään itsensä relevantiksi pienissä arkielämän asioissa, pidän parhaana puhua tästä avoimesti - ja näin alkuun jopa kapinallisen eksplisiittisesti. Joskus mietin kahteen kertaan poistunko opiskelija-asuntolasta, koska avain pitää jättää aulan tiskille ja se vaatii kommunikaatiota. Mulle oli saavutus mennä torille ja ostaa sieltä asioita, ei koska jouduin puhumaan vierasta kieltä vaan koska jouduin uuteen tilanteeseen. (Ylipäätään arkielämässä tuntuvin osa peloistani kohdistuu uusiin tilanteisiin, ovien avaamisiin, tuntemattomiin paikkoihin astumiseen.) En tiedä miten selittää opettajalle poissaoloni eiliseltä luennolta, koska mulla oli aamulla jo kengät jalassa mutta sitten vain ahdisti liikaa.

Koska olen ihmisyksilö enkä diagnoosi, minulla on myös piirteitä jotka ovat diagnoos(e)illeni epätyypillisiä. Mietin itsekin, miten ihmeessä lähdin noin vain vaihtoon enkä ollut etukäteen edes erityisen huolissani. Olen vähän sellainen persoona, että syöksyn uusiin olosuhteisiin pää (tai perse) edellä ja mietin tarkemmin vasta jälkeenpäin. Totta kai minua vähän pelotti, miten pärjään täällä, kun opintomenestys on entistä suurempi taloudellinen ja suorituksellinen kysymys, mutta vaikka murehdin kaikesta etukäteen, tällaiset asiat ovat jostain syystä ns. sen ajan murhe. Hakemukset, kandi, valmistuminen ja kaikki sellainen on hoitunut viime tipassa tai vasta tipan päälle, mutta tässä sitä nyt kuitenkin ollaan.

Tässä tilanteessa mahdolliset ongelmat eivät tietenkään liity vain opiskeluun vaan myös uudessa tilanteessa ja vieraassa maassa olemiseen. Olen kömpelö ja se korostuu vieraassa maassa; en tiedä miten käyttäytyä ravintoloissa Suomessakaan, saati sitten kulttuurissa jota en vielä tunne. Tiedän, että täällä on helpompaa siksi että toissakesänä uskaltauduin interrailille ja kaikki meni yllättävän helposti, kevyesti; stressaan yksittäisistä tilanteista, mutta maisemanvaihdos antaa minulle vähintään yhtä paljon uutta energiaa. Vaihto-opiskelijana olossa on kuitenkin se puoli, jota reilaamisessa ei ole, että ennen pitkää tästä Poznanin-seikkailusta tulee arkea. En vielä tiedä mitä sitten tapahtuu - onko se henkisesti samanlaista kuin reissussa oleminen, samanlaista kuin Suomessa opiskelijana oleminen vai jotain muuta?

 meitsi ja matkalaukku melkein valmiina poistumaan Käpylästä

PS. Käytän itsestäni ja tuntemistani kohtalotovereista termiä hullu, mutta toivon ettei tätä käytettäisi hirveästi ulkopuolelta.