Olin tänään innoissani, kun kaksi- ja monikielisyyden kurssilla kävi ilmi, että koko psykolingvistiikan MA1-ryhmä tekee gradujaan kääntämisestä - siis kääntäjien ja käännösprosessin tutkimisesta. Oon meinaan tottunut siihen, että "kääntäjät kiinnostaa vain kääntäjiä", kuten toverini asian osuvasti ilmaisi.
AMU:n englannin laitoksella voi niin kandi- kuin maisterivaiheessakin valita erikoistumisvaihtoehdon 5-10:stä, ja kääntäminen on näistä vain yksi (tai muutama). Kotona kieltenopiskelijat jakautuvat selvästi filologeihin ja kääntäjiin (sekä käytännössä että mielissä), vaikka filologeilla onkin muutama enemmän tai vähemmän selvä erikoistumisvaihtoehto (eli metodipaketti, kai, tiedän filologien hommista aika vähän). Täällä ei samanlaista jakoa ole. Näin ulkopuolisena en tosin tiedä, paljonko ja millaista kontaktia eri ryhmien tai vuosikurssien välillä on. Suomen yliopistojen kaltaista ainejärjestötoimintaa ei ainakaan tunnu olevan.
Suuntautumislinjojen kurssijärjestys ja -valikoima on yksiselitteisempi kuin täällä lukuunottamatta seminaareja, joita pitää ottaa vuodessa tietty määrä ja joista saa valita kiinnostavat aiheet. Saman suuntautumisen valinneet saman vuosikurssin opiskelijat siis opiskelevat pitkälti yhdessä ja samaa tahtia. Minä sen sijaan en kuulu mihinkään ryhmään, vaan olen suorastaan taiturimaisesti onnistunut olemaan ottamatta yhtäkään kurssia samalta linjalta, joten tapaan joka tunnilla eri ihmiset.
Joka tapauksessa tämä psykolingvistinen näkökulma, joka on vahvasti esillä myös ainoalla käännöskurssillani ("Language as a translating tool"), on yllättävän mielenkiintoinen siihen nähden, että olen tähän mennessä suunnannut kiinnostukseni lähinnä kääntämisen historiaan ja kaunokirjallisuuteen ja muuhun pehmeääkin pehmeämpään tieteeseen. Ja on siistiä, että joku tutkii meitä! Joku joka ei itse halua olla kääntäjä! Joku jota kiinnostaa mitä meidän aivoissa tapahtuu!
No comments:
Post a Comment