Thursday, 7 April 2016

Kevätkuulumiset

On kevät! Tai mun standardeilla kesä. Tämä on välillä outoa koska assosioin tällaisen sään lukukauden loppuun ja vapaa-aikaan Helsingissä, mutta täällä kevät tulee aikaisemmin ja lukukausi loppuu myöhemmin, ja kaikki suoritukset ja koettelemukset odottelevat vielä touko- ja kesäkuussa. Melkein joka kurssilla pitää pitää suullinen esitelmä, ja kielipolitiikan kurssille pitäisi kirjoittaa kymmensivuinen essee, mikä on tavallaan jopa kandia kauhistuttavampi ajatus (ja sitä paitsi kirjoitin kandiani melkein vuoden). Loppukokeiden laadusta en edes ole ihan varma; toki niitä on Suomessakin, mutta kääntäjäopiskelijana ja sivuaineiden kirjatenttijänä en muista milloin olisin viimeksi sellaiseen joutunut. :D

Mulla on pari vaihtarikaveria ja olen tutustunut pariin puolalaiseenkin, saa olla ylpeä näistä sosiaalisista saavutuksista. Aika menee luennoilla, psykolingvistiikan tahmaista kurssikirjaa kahlatessa, Poznanin kuppiloita tarkastaessa ja ruokakaupoissa tuskaillessa. (Osallistuin ennen lähtöäni tammikuun vegaanihaasteeseen ja söin sen jälkeenkin lähinnä vegaanisesti, mutta täällä laiskuuttani ja valikoiman takia olen palannut takaisin fetasalaattilinjalle.) Ai niin, ja muutin asuntolasta omaan kämppään - mun piti kirjoittaa asuntolaelämästäkin mutta enpäs ehtinyt. Nyt asun kahden ratikkapysäkin päässä kielten laitoksista, mutta yöliikenne on hieman vaivalloisempaa (Winiaryyn kun meni kaupungin ainoa yöratikka). Pääsiäisloman vietin Berliinissä, kirjoittanen siitä vielä erikseen.

Olen puolan kurssilla, ja vaikka hidas etenemistahti sopii mulle hyvin, olen kauhean kärsimätön koska haluaisin jo osata puhua!! Olen opiskellut elämässäni jos jotakin kieltä, mutten osaa puhua juuri mitään, koska yleensä mun kiinnostus kääntyy nopeasti kielitieteellisiin seikkoihin ja unohdan käytännön opiskelun, tai ehkä pikemminkin opettelun. Vakiobaarini vakioasiakkaat kyllä sanoivat, että sehän puhuu joka kerta vähän enemmän puolaa, mutta itsestäni tuntuu siltä ettei oppiminen juuri näy käytännön tilanteissa. Kuten sanoin jollekulle vähän aikaa sitten, osaan kyllä sanoa "Co to jest?" ("Mikä se on?") mutten välttämättä ymmärrä vastausta.